55f71664d3cb9484fcf9aefef762edff

Dimitri Qvintus

Politiikka on ihmisten kanssa toimimista. Tässä joitakin tietoja Dimistä ja siitä, mitä hän tekee.

Kuka Dimi on?

Dimi on kahden pienen lapsen isä Helsingistä, syntynyt Iisalmessa. Dimin äidinkieli on suomi, puolison kanssa kielenä on ruotsi. Lisäksi puhuu sujuvasti englantia ja saksaa, osaa auttavasti norjaa sekä ranskan ja italian alkeita.

Dimi on SDP:n puoluehallituksen jäsen, Eurooppa-työryhmän puheenjohtaja ja puolueen ruotsinkielisen piirin puheenjohtaja. Tällä hetkellä hän on strategisen viestinnän johtajana yksityisellä sektorilla. Ennen sitä johdin kansainvälisen pörssiyhtiön Bayer Nordicin viestintää, yhteiskuntasuhteita ja vastuullisuutta Pohjoismaissa ja Baltiassa. Sitä ennen työskentelin pääministereiden Rinteen ja Marinin erityisavustajana. Lisäksi Dimi teki 10 vuoden uran keskeisimmissä avustajatehtävissä hallituksissa ja eduskunnassa.

Dimi on ollut urallaan monissa kovissa paikoissa ja kovan paineen alla. Hän toimi pääministerin erityisavustajana Suomen ollessa EU-puheenjohtajamaa. Puheenjohtajuuden aikana hänelle tuli tutuksi EU-vaikuttaminen, EU-maiden pääkaupungit ja johtajat sekä EU:n huippukokoukset Brysselissä. Lisäksi hän on johtanut kansainvälisen pörssiyhtiön vastuullisuutta, viestintää ja yhteiskuntasuhteita kahdeksassa maassa.

Dimi puolustaa oikeusvaltioperiaatetta, ihmisoikeuksia ja länsimaista demokratiaa väsymättömästi. Lisäksi hänen keskeisiä vaaliteemojaan ovat rauhan ja sisäisen rauhan manner.