Mietteitä SDP:n vaalituloksesta

Eurovaalit on nyt käyty ja tulos on selvillä. Tarkastuslaskennassa saattaa tulla vielä pieniä muutoksia, mutta vaalitulosta ne eivät muuta.

Näiden eurovaalien tulosta analysoidaan vielä monta kertaa – niin historiallisista vaaleista on kyse. Teen myös itse pienen analyysin ja keskityn oman puolueeni SDP:n tulokseen. Toki vaalitulokseen liittyy paljon muutakin, jota ei voi olla mainitsematta. Tämä ei ole absoluuttinen totuus, vaan pikemminkin yritys suomentaa vaalitulosta sekä sen merkitystä kotimaan politiikkaan.

Vaaleihin lähdettiin tilanteesta, jossa SDP:n kannatus oli erittäin korkealla. SDP:n ehdokaslista oli kovatasoisin 20 vuoteen ja aivan erityisesti huomattavasti parempi verrattuna edellisiin vaaleihin, jolloin SDP:n listalla ei ollut yhtään istuvaa kansanedustajaa. SDP tavoitteli kolmatta, tai jopa neljättä paikkaa – täysin perustellusti. Muiden osalta on syytä todeta, että erityisesti Kokoomuksen ja Perussuomalaisten listoja pidettiin hyvin tasokkaina ja molemmille puolueille ennustettiin hyvää vaalitulosta.

Vaali-illan huumassa toivo oli korkealla jokaisessa puolueessa. Niin se on aina, ja niin se oli myös SDP:ssä.

Kun kello löi 20.00, jännitys muuttui iloksi, riemuksi, epäuskoksi, järkytykseksi, pettymykseksi tai suuttumukseksi.

Kokoomus meni ennakoidusti menojaan, mutta kakkospuolueena ei ollutkaan SDP, vaan Vasemmistoliitto. Mitä ihmettä oli tapahtunut?

SDP kasvatti kannatustaan edellisiin eurovaaleihin verrattuna, mikä on aina positiivinen asia. Eurovaalit on SDP:lle aina vaikea koitos, joten plusmerkkinen tulos ei missään nimessä ole itsestäänselvyys.

Parannus jäi kuitenkin desimaaleihin ja tulos on melkoinen pettymys. Odotukset – aivan kuten kannatuskin – olivat ennen vaaleja korkealla, mutta SDP ei pystynyt realistisesti kamppailemaan suurimman puolueen paikasta. Sen lisäksi SDP hävisi vaalit Vasemmistoliitolle (tai sen edeltäjälle SKDL:lle) ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1962 edustakuntavaalien. Kun tein tämän huomion, minulle huomautettiin aivan oikein, että SDP:n tulos oli Vasemmistoliiton tulosta pienempi edellisen kerran tammikuussa 2024.

SDP on siis puolen vuoden aikana hävinnyt kahdet vaalit Vasemmistoliitolle. Miksi näin kävi eurovaaleissa?

SDP on EU-myönteinen ja Suomen kansainvälisin puolue. Puolueen johto ja ehdokkaat puhuivat vaaleissa voimallisesti EU:n hyödyistä sekä eurooppalaisen yhteistyön tärkeydestä. SDP sekä SDP:n eurooppalainen kattopuolue PES puhuivat Suomessa ja Euroopassa kohtalokkaista vaaleista, äärioikeiston uhasta sekä sosialidemokraattisesta visiosta Euroopalle. Polarisaatio ei ollut SDP:n keksintö, vaan eurooppalaista todellisuutta, jonka vastavoimaksi SDP täysin oikein asettui.

SDP joutui kuitenkin Vasemmistoliiton ja Li Anderssonin jyräämäksi. Ei tullut jytkyä, vaan tuli Litku. Ja joillekin itku.

Miksi Vasemmistoliitto sekä sen puheenjohtaja Li Andersson peittosivat kaikki muut paitsi Kokoomuksen?

Yksi syy on varmasti yleispoliittisessa tilanteessa. Suomessa on tällä hetkellä vähemmistön hallitus siinä mielessä, että kaikkien tutkimusten mukaan reilusti alle puolet suomalaisista kannattaa hallituspuolueita. Itse asiassa eduskuntavaalien tuloksissakin nykyisten hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatu on alle 50 prosenttia. Näissä vaaleissa ainakin osa suomalaisista halusi antaa selkeän epäluottamuslauseen oikeistohallituksen politiikalle. Näköjään tällä kertaa hallitukseen kohdistuva epäluottamus kanavoitui Vasemmistoliiton kannatukseen.

Saattaa olla niin, että historiallisen suurten sosiaaliturvan leikkausten, sosiaali- ja terveyspalveluiden heikentämisen, epäinhimillisen maahanmuuttopolitiikan, epäreilun työmarkkinapolitiikan ja lakko-oikeuden ideologisen rajaamisen, vastuuttoman ilmastopolitiikan sekä koulutuksesta leikkaavan politiikan näkyvimpänä vastavoimana nähtiinkin Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson.

Andersson, joka on sukupolvensa ylivoimaisesti lahjakkain poliitikko ja joka on ollut viimeisen kahdeksan vuoden ajan täysin omassa luokassaan, keräsi kaikkien aikojen äänisaaliin – lähes 250 000 ääntä. Olisi liian helppoa todeta, että nyt käytiin henkilövaalit, joissa tähtimerkit olivat kohdillaan ja tähtenä tuikki valtavan valovoimainen Li Andersson.

Kyllä, Li Andersson sai tuplasti enemmän kuin Perussuomalaiset ja vain 20 000 ääntä vähemmän kuin SDP. Li Andersson olisi yksin ollut Suomen kolmanneksi suurin puolue. Mutta Anderssson ei ole puolue, vaan Vasemmistoliiton listan ykkönen. Hänen tuloksensa oli tajuttoman kova, mutta se oli Vasemmistoliiton lista, joka jätti kolmanneksi tulleen SDP:n usean prosenttiyksikön päähän.

On selvää, että tismalleen samat äänestäjät, jotka vuosi sitten eduskuntavaaleissa takasivat äärimmäisen vetovoimaisen Sanna Marinin johtamalle SDP:lle kolme lisäpaikkaa, äänestivät tällä kertaa Vasemmistoliittoa. Siinä välissä tismalleen samat äänestäjät äänestivät Pekka Haaviston presidentinvaaleissa historiallisen lähelle vaalivoittoa.

Vaikka eurovaalien tulos on SDP:lle pettymys, se antaa puolueelle myös arvokasta tietoa ja oppia: ilman sekä palkansaajien että punavihreiden äänestäjien tukea ei voi haastaa Kokoomuksen hegemoniaa sekä kamppailla uskottavasti ja realistisesti suurimman puolueen asemasta. Suomalaisessa politiikassa kannatus on blokkiutunut ja nämä eurovaalit osoittivat jälleen kerran sen, että SDP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton kannattajat sekä puoluiden kannatuspotentiaali voivat määrittää Suomen suurimman puolueen – ja että ilman heitä ykköspaikka ei ole mahdollinen. Avainkysymyksenä SDP:lle onkin tällä hetkellä se, miten olla uskottavin ja vetovoimaisin vaihtoehto juuri tälle 40 prosentille suomalaisista. Lisäksi on ymmärrettävä, miksi muutoshalu kanavoitui nyt juuri Vasemmistoliittoon ja sen puheenjohtajaan.

Andersson on valovoimainen ja lahjakas poliittikko. Henkilöbrändi on uskomattoman kova, mutta mistä se johtuu? Hyvin harva suomalainen osaa kertoa, mikä on Li Anderssonin lempiväri, harrastus tai tutkinto. Sen sijaan moni suomalainen tietää tarkalleen, mitä mieltä Li Andersson ja hänen johtamansa Vasemmistoliitto on politiikan asiakysymyksistä. Ja vaalituloksen perusteella erittäin moni suomalainen tuntuu myös ymmärtävän hänen puhettaan, joissa arvot ja fakta tulevat selvästi esiin. Oli kyse sitten lakkolait, sote-uudistus, sosiaaliturvan leikkaukset, käännytyslaki tai Palestiina, melkein joka viides suomalainen osaa kertoa kuin apteekin hyllyltä, mitä mieltä Andersson niistä on.

247 604 ääntä kertovat nimenomaan asiasta ja sisällöstä.

SDP:n tulokseksi jäi 14,9 %, mikä riitti kahteen paikkaan. Europarlamenttiin lähtee uutena meppinä Maria Guzenina, jolla on pitkä kokemus kansanedustajan tehtävästä. Lisäksi Brysselissä jatkaa edellisten vaalien ääniharava Eero Heinäluoma, joka on urallaan saanut kansainvälistäkin tunnustusta.

SDP:n osalta ei ole syytä paniikkiratkaisuihin. Eurovaalitulos ei ole eduskuntavaalitulos eikä edes eduskuntavaalikannatusmittaus, mutta herätys se on. Itseruoskinnan asemesta kannattaa valita sisuuntuminen ja omat ajattomat arvot: ihmisoikeudet, tasa-arvo, vapaus ja oikeudenmukaisuus. Oli kyseessä sitten SDP:n keskeiset vaalilupaukset, kuten sote-uudistus, sosiaaliturva ja koulutus, reilumpi talouspolitiikka tai oikeusvaltion, kansainvälisten sopimusten ja ihmisoikeuksien puolustaminen rajalain kohdalla, viestin on oltava kirkas: niin taitava neuvottelija kuin olemmekin, arvojen ollessa kyseessä SDP ei tee kompromisseja.

Aivan, kuten eurovaaleissakin lupasimme.